perjantai 11. toukokuuta 2012

Kohta kotona

Alle viikon päästä olen kotona! Tuntuu uskomattomalta, että olen viettänyt koko kevään jossain ihan vieraassa paikassa. Suzhousta on kuitenkin ehtinyt kehkeytyä lähes kotikaupunki, ja huoneeni hotellissa on jo vähän enemmän epäjärjestyksessä J. On ihanaa lähteä kotiin ja nähdä sukulaisia sekä ystäviä ja nähdä Suomen sininen taivas. Toisaalta olo on tosi haikea, koska joudun jättämään jälkeeni paljon ihmisiä, jotka ovat tehneet ajastani onnistuneen. En kuitenkaan todennäköisesti tule ainakaan lähitulevaisuudessa takaisin Kiinaan eli heidät pitää hyvästellä ihan lopullisesti.. Hyvillä mielin lähden kuitenkin kotiin ja olen jo innostunut tulevista valmistujaisjuhlista ja tulevasta kesästä, joka luultavasti pitää sisällään paljon matkustelua J.
Viimeinen viikkoni on ollut onnistunut, ja hotelli on ollut kiireinen. Erityisesti aamut ovat olleet hektisiä, ja vieraat ovat olleet hyvällä ja puheliaalla tuulella. On ollut kiva huomata, että minun on entistä helpompi kysellä heidän kuulumisiaan ja kertoa myös omasta elämästäni. Olo on nyt tuntunut todella itsevarmalta, ja töihin on ollut kiva mennä. Alkuviikosta tehdyt arvioinnit menivät myös tosi hyvin, minkä ansiosta sain hoidettua merkonomi-tutkintoni kunnialla loppuun asti. Viimeistenkin arvosanojen pitäisi näkyä järjestelmissä ihan muutaman päivän kuluessa, minkä jälkeen voi virallistaa valmistumisensa J.
Edellisellä viikolla jouduin yllättäen tekemään töitä myös lauantaina, minkä vuoksi minulla oli vain yksi päivä vapaata. Vuorojen kanssa oli siis vapun takia vähän epäselvyyksiä, mutta onneksi tällaisia tilanteita ei ole oikeastaan aikaisemmin ollut. Sunnuntaina lähdin sitten viimein katsomaan Tiger Hill:iä, pientä luontoaluetta, joka kuuluu Suzhoun päänähtävyyksiin. Pääsin paikalle kahdella bussilla suhteellisen nopeasti. Lämpötila oli kuitenkin varmaan 35 astetta, mikä ei innostanut minua kovin pitkään kiertelyyn. Kadun kuitenkin sitä, etten etsinyt mistään paikan esitettä, joka olisi kertonut joitain tarinoita nähtävyydestä. Kaunis paikka Tiger Hill kuitenkin oli ja ehdottomasti käväisemisen arvoinen erityisesti sen vehreyden vuoksi.
Tapasin tällä viikolla toisen Kiinassa olevan suomalaisen työssäoppijan, Veeran, kahdesti. Maanantaina käväisimme yhdessä puutarhassa sekä syömässä kiinalaista lounaaksi ja juttelimme kokemuksistamme pitkään. Torstaina lähdimme yhdessä hierontaan, paikkaan, joka on paikallisten suosiossa. Paikalle pääsin Suzhoun uudella metrolla, joka oli uudenaikaisin ja selkein, jota olen koskaan käyttänyt (toisaalta täällä on vasta yksi linja J).  Hieronta oli yksi parhaista, missä kumpikaan meistä oli koskaan ollut ja hintana 5 euroa tunnista J. Kävimme myös jälleen syömässä lounasta yhden Veeran taiwanilaisen ystävän kanssa: kohteena oli japanilainen buffetti. Taas tuli kokeiltua niin kieltä kuin sydäntäkin. Minulta on nyt näköjään lähtenyt viimeisetkin ennakkoluulot ruokaa kohtaan Kiinassa olon aikana ja pystyn kokeilemaan lähes mitä tahansa.
Viikonloppu sujuu taas Shanghaissa, toisten työssäoppijoiden ja sukulaisten kanssa kierrellen. Viimeinen työpäiväni on ensi maanantai ja ilmeisesti saman päivän iltana lähdemme viettämään läksiäisiäni! Tiistaina onkin sitten varmaan aika hektistä, koska pakkailut, viimeiset kiertelyt, ihmisten hyvästelyt sekä lentoon valmistautumiset tulee hoitaa. Viimeinen blogi-kirjoitus tulee sitten kotoa ja toivottavasti minulla on silloin jotain tähdellistä kerrottavaa kokemuksestani J.
(kuvamateriaali on taas vain sekalaisia valintoja matkani varrelta)

Ei kommentteja: