keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Peking

Nyt on koettu Peking! Matkasta muovautui lopulta aivan loistava, ja ehdin muutamassa päivässä nähdä hirveästi kaikkea erilaista. Erityisesti opastettu kierros täytti kaikki odotukseni, ja jos joku on joskus menossa tähän Kiinan pääkaupunkiin, voin suositella näiden kierrosten välittäjää. Matkaan ei mahtunut onneksi montaa epätoivon hetkeä, ja sain jälleen uutta rohkeutta maailmanmatkailuun. Tästä Kiinan reissusta on ainakin se hyöty, ettei uusien tilanteiden kohtaaminen ole enää yhtä hermostuttavaa ja voin tulevaisuudessa lähteä avoimin mielin lähes mihin tahansa. Vaikka oli se silti aika hurjaa matkustaa Suzhousta Pekingiin yksin, ilman kunnollista ennakkokäsitystä matkan kohteesta J.
Lähdin kohti Suzhoun pohjoista rautatieasemaa perjantaina heti aamiaisen jälkeen ja junani lähti puoli yhdeksältä. Matka kesti reilut viisi tuntia eli olin perillä Pekingissä noin puoli kahdelta. Taksimatka asemalta hotellilleni ei sujunut aivan suunnitelmien mukaan, kun ensimmäinen kuski ei halunnutkaan viedä minua perille asti: hän ajoi vain asemalta ulos ja jätti minut tienvarteen! Jouduin kulkemaan takaisin taksitunneliin eikä toinen taksikuski ottanut minua edes kyytiin. Kolmas kuski suostui viemään minut hotellilleni, ja kävikin ilmi, että ajomatka oli vain viiden minuutin mittainen, minkä vuoksi toiset eivät halunneet kuskata minua. Hotelli oli kuitenkin aivan riittävä minulle ja erityisesti vastaanottovirkailija sai minut tuntemaan itseni tervetulleeksi.
Hotellini sijainti oli myös erittäin hyvä, sillä ensimmäisen päivän suunnitelmanani oli käydä Temple of Heaven:issa, joka olikin alle viiden minuutin kävelymatkan päässä hotelliltani. Kyseinen paikka oli paljon isompi kuin luulin, sillä matkaesitteissä on aina kuvia vain niistä kuuluisimmista rakennuksista. Se kuitenkin osoittautui laajaksi ja kauniiksi alueeksi, jossa oli niin puukäytäviä, ruusutarhoja kuin niitä kuuluisia rakennelmiakin. Sain aikaa kulumaan kaksi tuntia, vaikken rauhoittunut aloilleni pitkäksi aikaa missään vaiheessa. Temple of Heaven:in jälkeen suunnistin tuntumalla kohti keskustaa, jonka onnistuinkin löytämään melkein heti. Sain siellä käsiini myös kartan, joka auttoi hahmottamaan sijaintiani. En ollut illalla ulkona myöhään, koska seuraavana päivänä odottava turistikierrokseni edellytti aikaista nukkumaanmenoa J.
Oppaani, Celena, tuli hakemaan minua hotelliltani lauantai-aamuna kello seitsemältä. Haimme mukaan myös kolme muuta ihmistä eri hotelleilta. Olimme kaikki alle kolmekymppisiä ja yksin liikkeellä, minkä ansiosta tulimme hyvin toimeen. Meitä kuljetettiin ympäriinsä pienessä ilmastoidussa bussissa, joka oli tilava pienelle ryhmällemme. Matkamme suuntautui ensin Taivaallisen Rauhan aukiolle ja Kiellettyyn kaupunkiin, jotka sijaitsevat vierekkäin. Ensimmäinen on maailman suurin aukio ja kuuluisa länsimaissa sen 80-luvun lopun mielenosoituksista, joista oppaamme ei kyllä maininnut mitään. Kielletty kaupunki taas oli paljon isompi paikka kuin olin olettanut ja entinen keisareiden asuinsija. ”Normaaleilla” ihmisillä ei ennen ollut asiaa sinne ja jos joku paikkaan tunkeutui hänet tapettiin heti. Suuri koko selittyi sillä, että kyllähän keisari, hänen 3000 tyttöystäväänsä ja muut noin 2000 palvelijaa vaativat vähän isomman alueen, johon kaikki mahtuvat J.
Kierros jatkui reilun parin tunnin kiertelyn jälkeen tunnin ajomatkan päässä sijaitsevalle jade kivien kaiverrus tehtaalle. Siellä meille esiteltiin lyhyesti kiven ominaisuuksia ja kerrottiin miten erottaa oikea jade väärennöksestä. Söimme tehtaalla myös lounaan, joka koostui kiinalaisesta ruoasta, ja oli ainakin omaan makuuni hyvää. Seuraavaksi matkamme suuntautui sitten Kiinan Muurille! Menimme muurin kuuluisimpaan ja ruuhkaisimpaan osaan (Badaling Great Wall), joka tarjoaa parhaimmat näköalat. Ylös muurin korkeimpaan kohtaan mennään tässä osassa hiihtohissi-mallisilla hisseillä. Ylös päästyämme kävi ilmi miten uskomattoman jyrkkä se on monista kohdista. Kiipeäminen kävi oikeasti työstä, mutta näköalat ja tunne siitä, että oikeasti kävelee nyt Kiinan Muurilla, oli jotain aivan mahtavaa. Saimme kävellä ympäriinsä vajaat kaksi tuntia, minkä jälkeen ajelimme hisseillä takaisin alas.
Kierroksemme viimeinen osa oli vierailu teehuoneella Dr. Tea, jossa on käynyt myös Iso-Britannian kuningatar ja Vladimir Putin J. Maistelimme viittä erilaista teetä ja tytöllä, joka meille niitä esitteli, oli ihanan kiinalainen asenne eli hauskaa oli. Maisteluiden jälkeen alkoivat myös huimat myyntipuheet, jotka olivat aika tehokkaita, sillä 8 ihmisen seurueestamme jokainen osti jotakin teetä. Teehuoneen jälkeen kierroksemme päättyi, ja meidät kuskattiin takaisin hotelleillemme. Kello oli kuitenkin jo kuusi eli kierros oli kestänyt yli kymmenen tuntia ja yhteishinta oli 280RMB! (n. 30€). Kaikki kuvaamani paikat lippuineen kuuluivat hintaan, ja oppaamme oli aivan loistava erityisesti sitten kun hän huomasi ryhmämme rennon tunnelman. 
Jäin itse pikku-bussistamme pois Wangfujing kadulla, koska menin syömään Pekingin ankkaa sukulaisteni kanssa (he olivat tulleet omalle viikonloppureissulleen). Ankka oli hyvää ja tuli kokeiltua myös ankan sydäntä J. Ravintolan jälkeen kävelin hitaasti hotellilleni eli pitkä päivä päättyi kymmenen jälkeen illalla. Olin päivään erittäin tyytyväinen ja ilman kierrosta Pekingin matkani olisi ollut kokemuksiltaan paljon köyhempi. Sunnuntai sujui sitten pelkästään kotimatkan merkeissä ja olin onnellinen päästessäni jälleen turvallisesti takaisin Suzhouhun viettämään viimeistä kahta viikkoani Kiinassa.  

Ei kommentteja: