torstai 16. helmikuuta 2012

Lähiympäristöön tutustumista

Jesss, sain Facebookin ja Blogspotin toimimaan! Kiitos paljon avusta toiselle Kiinaan tulevalle työssäoppijalle, joka on hieman tehokkaampi näissä asennusasioissa J. Kaikkien kommunikointikanavien pitäisi nyt siis olla auki. On kyllä ihan erityisen kivaa puhella Skypen kautta Suomeen, tunteitaan ja kokemuksiaan saa silloin purettua kaikista aidoimmalla tavalla.
Bussissa-yksin :)



Minulla ei ole vielä ollut yhtään kokonaan vapaata päivää, minkä takia reissukokemukseni ovat vielä hyvin vähäisiä. Työskentelin ravintolassa poikkeuksellisesti(?) nyt ensimmäisenä viikonloppuna (11.-12.2), koska lauantain lounaasta ja sunnuntain aamiaisesta oli odotettavissa hyvin kiireisiä. Lauantai todella oli sitä, kun parisataa kiinalaista tuli nauttimaan buffet-lounasta. Kiinalaiset ryntäsivät sisään ja valtasivat alueen, työntekijöiden tehtävänä oli koko ajan tarkkailla tyhjiä, pois kerättäviä astioita ja puhdistaa pöydät uusille asiakkaille. Tästä aamusta pidin itse, koska koko ajan sai tehdä jotain ja olla avuksi. Oli myös hauskaa seurata äänekkäästi ja nopeasti syöviä asiakkaita, jotka näyttivät hotkivan kaikki päivän kalorit kerralla J. Ideana oli ilmeisesti ottaa buffettiin sijoitetuista rahoista kaikki irti!   
´Pyöriä vuokrattavana
Valoissa sekuntikellot
Lauantaina töiden jälkeen suuntasin ensimmäistä kertaa itse lähimpään hyvin pieneen kauppakeskukseen. Otin tavallaan ensiaskeleita kerätäkseni uudenlaista rohkeutta ja uskallusta: sitä tarvitaan maassa, jossa ei ymmärrä kirjoitusmerkkejä J. Nyt tuntuu, että paikka on aivan vieressä, mutta silloin matka oli henkilökohtainen voitto! Kiertelin rauhassa paikan muutamat kerrokset ja tutkin sen ympäristöä. Eniten aikaa kului ruokakaupassa (tietysti), jossa ”hämmästelin” Suomeen verrattuna niin erinäköisiä tuotteita. Omasta mielestäni ruokakaupat ovatkin aina niitä mielenkiintoisimpia, koska yleensä paikan eksotiikka tulee parhaiten esille niissä. Söin myös ensimmäistä kertaa ulkona, kohteena oli suomalaiselle aina yhtä eksoottinen Subway J.

Kanaa ja riisiä InCity:ssä
Sunnuntaina kaksi työkaveriani, Olivia ja May (heidän länsimaalaiset nimensä), tarjoutuivat esittelemään minulle lähiympäristön muutaman ostoskeskuksen. Lähdimme matkaan heidän töidensä jälkeen noin kello 16 ja oli loistavaa saada matkustaa bussilla ensimmäistä kertaa. Matkat olivat todella lyhyitä, mutta antoivat kuitenkin varmuutta tehdä pidempiäkin matkoja. Ensimmäisestä ostoskeskuksesta ”InCity Plaza” löytyy perus vaatekauppoja ja erilaisia ravintoloita, mutta myös muun muassa elokuvateatteri ja pelihuone. Ehkäpä käyn jossain vaiheessa katsomassa ”Mission Impossible 4” J. Jatkoimme matkaamme vielä hieman pidemmälle seuraavaan ostoskeskukseen, jossa ostimme minulle Suzhoun matkakortin bussimatkoja varten (ja halvaksi tuli). Halusimme Olivian ja Mayn kanssa myös käydä syömässä, joten matkamme kulki ravintolaan ”Dumplings”, jossa nimensä mukaisesti söimme dumplingseja (mykyjä?) sekä lihanuudelikeittoa. Onneksi olin harjoitellut jo kotona syömäpuikkojen käyttöä, koska muuten tilanne olisi ollut aika toivoton: tytöt saivat jo nyt vähän naureskella minulle J.  

Courtyard by Marriott

Maanantaina ja tiistaina keräsin voimani ja lähdin itsenäisesti kiertelemään lähialueita. Tiistaina ”löysin” läheisen Jinji-järven luokse ja selvitin, miten päin jättimäistä karttaani oikein tulisi lukea. Yritin napsia mahdollisimman paljon kuvia, vaikka ilma olikin aika harmaa (mutta piristävä). Maanantain iltavuoro oli myös ihanan hektinen, eli sain olla lähes koko ajan työn touhussa. Tiistaina päivällä taas suuntasin minulle kartalta näytettyyn kauppakeskukseen, joka oli kuulemma alueen suurin ja edullisin. Matkaan kului puolisen tuntia, opittuani reitin.

Loppuviikko sujuu hieman väsyneissä merkeissä, koska vapaapäiviä ei tosissaan ole vielä kertynyt. Erityisen kovalla rasituksella ovat jalat, jotka joutuvat kestämään hieman epämukavia ballerina-kenkiä lähes 8 tuntia päivässä. Odotan kuitenkin innolla tulevaa vapaata viikonloppua, lähden silloin vierailemaan Shanghaihin! Vielä pitää tietysti selvitellä kaikenlaista esimerkiksi junalippuihin liittyen, mutta eiköhän niihin saa hotellista apua J.

Seidi

Ei kommentteja: