torstai 5. huhtikuuta 2012

Aika rientää

Nyt on ohitettu puoliväli ja viikot etenevät nopeasti. Lähes kaikki tulevat vapaapäivät on jo suunniteltu ja työtkin tuntuvat jo tutuilta. Tässä vaiheessa pystyn jo analysoimaan sitä, miltä alussa tuntui: hirveältä! Eli ensimmäinen viikko oli aivan äärimmäisen rankka ja vaikea. Uusi ympäristö ja edessä oleva urakka täällä Kiinassa tuntui raskaalta. Pääsin siitä kuitenkin yli J. Tällaisen saman kokemuksen joutuu käymään läpi varmasti jokainen uuteen maahan tuleva (ja muutenkin uusiin haasteisiin tarttuva), ennen kuin pääsee tavoista jyvälle. Vinkkini siis on, ettei kannata pelästyä alun vaikeuksia, vaan yrittää tsempata itseään läpi rankkojen päivien ja uskoa siihen, että tilanne kyllä helpottaa! Nyt tunnen oloni jopa kotoisaksi täällä Suzhoussa ja niitä uusia hetkiä tarjoavat toiset kaupungit. Nyt viikonloppuna lähden Hangzhouhun ja vähän jo jännittää löydänkö varaamani hotellin ynnä muuta, mutta eiköhän se siitä lopulta luonnistu.
Olen tällä viikolla jälleen palannut MoMo Cafe:seen, mistä pidän. Executive Lounge oli turhan hiljainen paikka minulle, mutta en toisaalta tiedä menenkö sinne vielä uudestaan.  Kuluva viikko on myös hyvin leppoisa, koska monessa maassa on pääsiäinen ja täälläkin oli nyt keskiviikkona 4.4 Tomb Sweeping Day. Kyseinen päivä on Kiinan kansallinen vapaapäivä, joten minäkin sain yhden ylimääräisen vapaan tälle viikolle: kiertelin katsomassa Canglang Paviliong:in ja Joyos Garden:in. Tämän lomakauden takia hotellin vierasmäärä sen kapasiteetista on siis vain noin 35%, eli päivät ovat hiljaisia. Toivottavasti rauhallisuus antaa edes hieman energiaa tuleville viikoille, koska minun tulisi kirjoittaa opinnäytetyötäni. Eli päivisin en voi vähään aikaan pelkästään ottaa rennosti, vaan koulutyöt pitää hoitaa alta pois. Kohtahan on myös arviontien aika ja sitten alkavat kaikki yo-merkonomin opintoviikot olla kasassa J.
Edellinen vapaa viikonloppu oli taas omistettu Suzhoulle ja niille monille Maailman Perintökohteille, joita täältä löytyy. Vapaa-aikana kävin Suzhoun museossa, Humble Administration Garden:issa, Lion Grove Garden:issa sekä Master-Of-The-Nets Garden:issa. En ollut aivan “museo-tuulella”, joten käyntini siellä oli aika nopea (mutta, se oli sentään ilmainen). Nuo kaikki kolme puutarhaa taas ovat kuuluisia niin Suzhoussa kuin Kiinassakin ja niistä Humble Administration on ehkäpä se tärkein (ja selvästi isoin). Kierreltyäni näitä puutarhoja nyt jo kymmeniä, huomaan niiden samankaltaisuuden. Kaikki ovat tietysti kauniita, mutta olisin voinut ehkä jakaa näitä käyntejäni hieman tasaisemmin työssäoppimisajalleni J. Toisaalta alussa sää ei ollut vielä hyvä ja aikaa ei ole hirveästi enää jäljellä. Huhtikuun puolessa välissä myös sisäänpääsymaksut nousevat hieman kesän peak-ajaksi.
Kävin lauantaina 31.3 myös Suzhoun eläintarhassa, jossa oli niin kirahvi, norsu kuin kissaeläimiäkin. Aika ahtaat oltavat eläimillä tuntui olevan ainakin Korkeasaareen verrattuna. Ihan mukava oli silti kulkea ympäriinsä ja ottaa kuvia. Innostuin myös ensimmäistä kertaa shoppailemaan! Nyt, kun kadut ovat tuttuja huomaa helpommin paikkoja, joissa ei ole vielä käynyt ja halvemmat paikat erottuvat selkeämmin. Myös tuliaisia on kiva ostaa, vaikka toisille on helpompi löytää sopivaa tavaraa kuin toisille. Vanha kaupunki on tunnelmallinen, mutta samalla erittäin suosittu paikka, jossa ihmisiä riittää. Bussimatkat taas täällä lämmössä ja tungoksessa eivät ole niitä miellyttävimpiä, mutta eivät kiinalaisetkaan tunnu niistä välittävän!
Seuraavaksi juttua tulee sitten varmaan Hangzhoun matkasta, kunhan vain selviän ehjänä takaisin!

Ei kommentteja: